|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
![]() © Rancho Tres Portillos LuonneRomeo on melkoisen sukkela musta friisiläisori. Romeon kanssa saa aina olla jonkinverran varuillaan, se nimittäin rakastaa kujeilua, etenkin karkailu ja hoitajan härnääminen ovat sen lempipuuhia. Kun et säästä aikaa etkä vaivaa niin sukeutuu Romeosta sinulle hyvin uskollinen ystävä, se osaa esittää todellista äijää jatkuvasti, mutta hyvien ystävien kesken se on nöyrä kuin koiranpentu. Hoitajan pitää kuitenkin osata olla tarpeeksi jämäkkä, herran kiskoessa toisaalle taluttaessa on hoitajan tehtävä selväksi heti että moinen peli ei vetele, sillä muuten Romeo käyttää tilannetta hyväkseen ja vetää hoitajan vaikka mahallaan perässään! Sen verran kerron tässä Romeon historiasta että kun kävin häntä katsomassa virtuaalitalli Durenissa oriin ollessa vasta 2-vuotias, oli se rakkautta ensisilmäyksellä, nyt odotan orista paljon ja toivon että kisauramme lähtisi alkuun hienosti yhteistyössä ja ilman loukkaantumisia. Loukkaantumisia tosin emme varmaankaan voi täysin vältellä kun Romeo on oma pöljä itsensä.Romeo viihtyy kaikista parhaiten kaikenlaisissa hoitotilanteissa jotka tapahtuvat maasta käsin. Se suorastaan nautiskelee silmät puoliummessa jokaisesta harjan vedosta, paitsi auta armias jos vatsan alustaa ruopautetaan liian lujaa ja liian kovalla harjalla. Romeo on nimittäin todella herkkä vatsastaan, kannattaakin aina varmistaa kostealla liinalla satulavyön kohta ennen vyön kiristämistä, jos nimittäin jää hiekan murukin karvaan hiertämään niin tämä oripoikahan pukittelee sitten tauota protestoidakseen. Romeon pää on myös herkkä, mutta mikäli hoitaja osaa olla helläotteinen ei siinä hoidossa ole minkäänlaisia ongelmia. Karsinassa ori kannattaa ehdottomasti sitoa kiinni, se on nimittäin karkaamisen maailman mestari, kuten myös taluttaessa tämä sama homma onnistuu, senpä takia ihan pienimpiä lapsia ei saa päästää Romeota taluttamaan yksinään. Tosin nämä narussa temppuilut ovat onneksi vähentyneet kummasti, ehkä Romeo rupeaa ajan kanssa tässä nyt viisastumaan. Varustaminen on pääasiassa aika vaivatonta, suojien kanssa se ei suotta hötkyile, satulan kanssa on tosin joskus ongelmia, sillä ori pelkää niin kovasti vyön kiristämistä herkän masunsa ympärillä että pitää koko ajan liikkua edestakaisin. Kuolaimet ori ottaa useimmin hyvin nätisti suuhun, talvisin tosin on toisinaan hieman ongelmia sillä Romeohan vaatii että kuolaimet ovat kunnolla lämmitetyt. Suitsiminen itsessään sujuu vallan mainiosti, ongelmia tosin on lyhyemmillä ihmisillä tuon niskalenkin kanssa sillä Romeo ei ole mikään pieni polle. Ratsaille nouseminen on Romeon kanssa ehkä hieman haastavaa sillä ori on niin innoissaan että pitäisi olla menossa heti eikä hetken päästä. Vahinkojen ja karkailujen välttämiseksi suosittelen että pyydät jonkun pitämään oriista kiinni selkään noustessasi. Turvallisuussyistä näin on paras. Alkuveryttelyt romeon kanssa kannattaa ehdottomasti tehdä aina maneesissa taikka aidatulla kentällä, näin siksi että ori saa purkaa ylimääräiset virtansa ensin, eikä pääse karkaamaan vaikka vahingossa ratsastaja putoaisikin näiden into-purkausten vuoksi. Sukutaulu
Sukuselvitysisä Rodney SIX kaikille tutuille Rodny on 166cm korkea musta friisiläisori. Rodnylla on erittäin edustava ulkonäkö ja eloisa luonne, tähän oripoikaan rakastuvat niin tammat kuin niiden omistajatkin. Tämä koulupainotteinen ori on kerennyt sijoittumaan kouluradoilla jo useampaan kertaan ja koska oria ei vielä vaivaa edes vanhuuden vaivat niin uskon sen sijoittuvat vielä tulevaisuudessa useampaan kertaan lisää. Rodnyllä on yhteensä kuusi jälkeläistä, joista Romeo on viimisin.isänisä Hannibal of Djinn on alkujaan Miragen kasvattama musta friisiläisori, joka myytiin kaitolle oriin ollessa vasta 2-vuotias. Hannibal oli luonteeltaan kaikkea muuta kuin helppo, mutta tästä tulisesta machoilusta oli kouluradoilla varsin paljon hyötyä, ori nimittäin osasi radalla ollessaan rehvastella ja pullistella juuri sopivissa määrin että liikkeet olivat mahdollisimman näyttäviä. Tällä koulupainotteisella macholla on säkäkorkeutta 165cm ja se on palkittu kerran RC-palkinnolla. isänemä Fanny of Djinn ei ole kerännyt kummoistakaan kisamenestystä, liekö johtunut sopivan kisaajan puutteesta vai omistajan motivaation puutteesta sillä tämä kaunis tamma ei ole edes näyttelyissä käynyt. Tämä tamma on myöskin Miragen kasvatteja eikä siltä löydy säkäkorkeutta kuin 162cm, mutta omaan makuuni se on rakenteeltaan hyvinkin sopusuhtainen ja vahvajalkainen. * emä nimeltä Duren Yuna on 152cm korkea musta friisiläistamma, joka on kouluradoilla varsin taitava ilmestys; tältä upealta ilmestykseltä luonnistuu niin piffit kuin paffitkin, ja kaikenlisäksi se hallitsee vielä laukanvaihdot jokaisella askeleella. Tamma on todellakin taitojensa perusteella ja perimältään vahvasti koulupainotteinen, ja näyttelyissäkin se on palkittu Champion-arvonimellä. emänisä Duren Hakun oli todella komea musta friisiläisori. Oriilla oli runsaasti lahjoja vaativiinkin koululuokkiin mutta jostakin kumman syystä omistaja ei sitä kilpailuttanut eikä vienyt laatuarvosteluihin tai ylipäätään mihinkään tapahtumiin. Luonteeltaan ori oli oikea herramies, erittäin nöyrä ja hyvin miellyttämishaluinen, ori oli hyvin kuulias ja omasi kouluradoille sopivat liikkeet. emänemä Duren Wopkje oli hyvin kaunis musta koulupainotteinen friisiläistamma, joka ei kuitenkaan kynsiään päässyt koskaan kilparadoille näyttämään. Tammalla oli liikettä ja luonnetta menestyksekkääksi kouluratsuksi mutta omistaja päätti pitää tamman kotona siitostammana. Jälkeläisiä tammalla on minun tietääkseni vain kaksi kappaletta. Jälkeläiseto. Durello fan Lycan (s. 09.02.2010, e. Doukje fan Lycan)o/t. NIMI (s. 00.00.0000, e/i. NIMI) o/t. NIMI (s. 00.00.0000, e/i. NIMI) o/t. NIMI (s. 00.00.0000, e/i. NIMI) o/t. NIMI (s. 00.00.0000, e/i. NIMI) o/t. NIMI (s. 00.00.0000, e/i. NIMI) Kisakalenteri, sijoituksia 107 kpl.15.02.2011, KRJ, KRJ cup, Vaativa B, 04/11515.02.2011, KRJ, KRJ cup, Vaativa A, 07/75 15.02.2011, KRJ, Virtuaalitalli Hiprakka, Vaativa A, 04/100 19.02.2011, KRJ, Salpicar, Vaativa A, 03/30 20.02.2011, KRJ, virtuaalitalli Ballantine, Vaativa A, 04/40 20.02.2011, KRJ, Salpicar, Vaativa A, 04/30 21.02.2011, KRJ, virtuaalitalli Ballantine, Vaativa A, 04/40 21.02.2011, KRJ, Mêl Seren, Vaativa A, 06/50 23.02.2011, KRJ, Salpicar, Vaativa A, 05/30 24.02.2011, KRJ, Salpicar, Vaativa A, 04/30 24.02.2011, KRJ, Salpicar, Vaativa A, 03/30 24.02.2011, KRJ, virtuaalitalli Ballantine, Vaativa A, 06/50 25.02.2011, KRJ, Hankivaara, Vaativa A, 02/50 25.02.2011, KRJ, pientalli Hipsutus, Vaativa A, 03/50 26.02.2011, KRJ, Rimeyard Haflingers, Vaativa A, 07/50 26.02.2011, KRJ, pientalli Hipsutus, Vaativa A, 04/50 27.02.2011, KRJ, virtuaalitalli Ballantine, Vaativa A, 05/50 27.02.2011, KRJ, Verbatrin, Vaativa A, 03/50 28.02.2011, KRJ, Shadiya Arabians, Vaativa A, 01/40 01.03.2011, KRJ, Shadiya Arabians, Vaativa A, 04/40 01.03.2011, KRJ, virtuaalitalli Hiprakka, Vaativa A, 05/40 02.03.2011, KRJ, pientalli Hipsutus, Vaativa A, 04/50 02.03.2011, KRJ, Takkuinen 2782, Vaativa A, 02/80 02.03.2011, KRJ, Takkuinen 2782, Vaativa A, 07/78 03.03.2011, KRJ, pientalli Hipsutus, Vaativa A, 05/50 03.03.2011, KRJ, Charmyard Stud, Vaativa A, 03/50 04.03.2011, KRJ, Charmyard Stud, Vaativa A, 06/50 05.03.2011, KRJ, virtuaalitalli Hiprakka, Vaativa A, 06/40 05.03.2011, KRJ, Takkuinen 2782, Vaativa A, 05/80 09.03.2011, KRJ, Duren, Vaativa A, 02/47 12.03.2011, KRJ, Duren, Vaativa A, 05/47 13.03.2011, KRJ, Bownie, Vaativa A, 1/24 18.03.2011, KRJ, Windsor, Vaativa A, 03/30 19.03.2011, KRJ, Seneca, Vaativa A, 04/50 19.03.2011, KRJ, KK Bailador, Vaativa A, 10/100 20.03.2011, KRJ, Misteli, Vaativa A, 04/50 20.03.2011, KRJ, Koston Suomenhevoset, Vaativa A, 01/40 22.03.2011, KRJ, Misteli, Vaativa A, 01/50 22.03.2011, KRJ, Misteli, Vaativa A, 02/50 22.03.2011, KRJ, Koston Suomenhevoset, Vaativa A, 05/40 23.03.2011, KRJ, Koston Suomenhevoset, Vaativa A, 03/40 23.03.2011, KRJ, Seneca, Vaativa A, 02/50 24.03.2011, KRJ, Hiprakka, Vaativa A, 6/40 26.03.2011, KRJ, Hiprakka, Vaativa A, 1/40 27.03.2011, KRJ, Sanbrook, Vaativa A, 7/53 29.03.2011, KRJ, yt Idaho, Vaativa A, 3/40 31.03.2011, KRJ, yt Idaho, Vaativa A, 3/40 02.04.2011, KRJ, Londely Rider, Vaativa A, 04/50 03.04.2011, KRJ, Hiprakka, Vaativa A, 1/40 16.04.2011, KRJ, Derbyn suomalaiset, Vaativa A, 3/40 11.02.2011, KRJ, Ruu, Helppo B, 03/50 16.02.2011, KRJ, Indis Villains, Vaativa B, 06/40 17.02.2011, KRJ, Cecam Shetland Pony Stud, Helppo A, 04/40 17.02.2011, KRJ, Fiktio, Vaativa B, 01/50 18.02.2011, KRJ, Mêl Seren, Vaativa B, 04/50 19.02.2011, KRJ, Cecam Shetland Pony Stud, Helppo A, 06/40 19.02.2011, KRJ, Indis Villains, Vaativa B, 05/40 20.02.2011, KRJ, Derbyn suomenhevoset, Vaativa B, 06/50 21.02.2011, KRJ, Cecam Shetland Pony Stud, Helppo A, 02/40 21.02.2011, KRJ, Solo, Vaativa B, 05/30 23.02.2011, KRJ, Virtuaalitalli Dei, Helppo A, 04/50 23.02.2011, KRJ, Virtuaalitalli Dei, Vaativa B, 05/50 24.02.2011, KRJ, Virtuaalitalli Dei, Vaativa B, 07/50 24.02.2011, KRJ, Simora, Vaativa A, 02/40 25.02.2011, KRJ, Kõrge Hobused, Vaativa B, 02/40 25.02.2011, KRJ, virtuaalitalli Ballantine, Vaativa B, 04/50 26.02.2011, KRJ, Verbatrin, Vaativa B, 02/50 26.02.2011, KRJ, Simora, Helppo A, 04/40 26.02.2011, KRJ, Rahkasuo, Helppo A, 03/40 27.02.2011, KRJ, Verbatrin, Vaativa B, 02/50 01.03.2011, KRJ, Derbyn suomenhevoset, Vaativa B, 03/50 01.03.2011, KRJ, Kõrge Hobused, Vaativa B, 03/40 02.03.2011, KRJ, Cecam Shetlandpony Stud, Helppo A, 04/40 06.03.2011, KRJ, Derbyn suomenhevoset, Vaativa B, 01/50 09.03.2011, KRJ, Fiktio, Helppo C, 05/50 13.03.2011, KRJ, Fiktio, Vaativa B, 03/50 14.03.2011, KRJ, Mallaidh Gård, Helppo A, 04/40 15.03.2011, KRJ, Cecam Shetlands, Helppo C, 06/40 15.03.2011, KRJ, Derbyn suomenhevoset, Vaativa B, 02/50 15.03.2011, KRJ, virtuaalitalli Dei, Vaativa B, 06/50 16.03.2011, KRJ, Fiktio, Vaativa B, 02/50 17.03.2011, KRJ, Cecam Shetlands, Helppo B, 01/40 18.03.2011, KRJ, Mallaidh Gård, Helppo A, 06/40 19.03.2011, KRJ, Mallaidh Gård, Helppo A, 01/40 20.03.2011, KRJ, Cecam Shetlands, Helppo B, 4/40 20.03.2011, KRJ, Cecam Shetlands, Helppo B, 3/40 20.03.2011, KRJ, Derbyn suomenhevoset, Helppo A, 6/50 21.03.2011, KRJ, Derbyn suomenhevoset, Vaativa B, 4/50 21.03.2011, KRJ, Cecam Shetlands, Helppo B, 5/40 23.03.2011, KRJ, Härdelli, Vaativa B, 06/50 24.03.2011, KRJ, Koston Suomenhevoset, Vaativa B, 05/40 26.03.2011, KRJ, Sanbrook, Vaativa B, 3/70 31.03.2011, KRJ, Fiktio, Vaativa B, 04/50 31.03.2011, KRJ, virtuaalitalli Dei, Helppo A, 7/50 02.04.2011, KRJ, Crash Ponies, Vaativa B, 7/60 02.04.2011, KRJ, Crash Ponies, Vaativa B, 4/60 03.04.2011, KRJ, Fiktio, Vaativa B, 04/50 04.04.2011, KRJ, Crash Ponies, Vaativa B, 5/60 05.04.2011, KRJ, Fiktio, Helppo A, 7/50 05.04.2011, KRJ, Fiktio, Vaativa B, 4/50 05.04.2011, KRJ, Hiprakka, Vaativa B, 2/40 07.04.2011, KRJ, Dwebyn suomalaiset, Vaativa B, 5/50 08.04.2011, KRJ, Fiktio, Helppo A, 2/50 13.04.2011, KRJ, Katvusto, Vaativa B, 4/30 14.04.2011, KRJ, Derbyn suomalaiset, Vaativa B, 2/40 15.04.2011, KRJ, Derbyn suomalaiset, Vaativa B, 4/40 17.04.2011, KRJ, Katvusto, Vaativa B, 1/30 Valmennuksetkouluvalmennus, valmentaja yersinioOlin Golffiksen kanssa sopinut, että tulen valmentamaan häntä ja Romeota Hipsutukseen heti kunhan vain saisin aikaa järjestettyä itselleni. Olin Romeota ja sen liikkumista päässyt tarkastelemaan kilpailuissa missä olimme olleet samanaikaisesti ja olihan ori käynyt vierailemassa Durenin sisartallin Salpicarinkin koulukilpailuissa menestyen hienosti. Golffis käveli Romeon kanssa alkukäyntejä maneesissa kun saavuin ja he olivat kävelleet jo vartin verran joten kehotin keräilemään ohjia tuntumalle ja siirtymään raviin. Edelleen Romeo sai liikkua siht vapaasti ja otin ratsukon kanssa käyttöön koko maneesin jossa tehtiin suurta kahdeksikkoa. Vaikka Romeo on usein menestynyt kouluradoilla niin sillä tipahtaa pisteet huomattavasti sen liikkuessa ajoittain ilman kuolaintuntumaa ja huonossa tasapainossa. Ratsukon ravatessa kehotin Golffista keventämään aavistuksen rauhallisemmin ja tekemään reilusti enemmän puolipidätteitä. Otin ratsukon keskiympyrälle ja pyysin Golffista laskemaan ääneen yksi kaksi kolme puolipidäte tietenkin tehden puolipidätteen aina kun hän sen sanoo. Korjasin myös kevennystä jälleen rauhallisemmaksi ja kehtoin pysymään lähempänä satulaa. Vaikka kevennetään niin voi ratsastaa lähellä hevosta. Pyysin ratsukkoa vaihtamaan suuntaa ja jatkoimme samalla tehtävällä. Romeo alkoi liikkumaan jo huomattavasti rennommin ja hakeutumaan paremmalle kuolaintuntumalle. Nyt Golffis pystyi myös istumaan satulaan, ilman, että ravi oli järisyttävän pompottavaa ja kammottavaa istua. Romeo on muutenkin suuriliikkeinen hevonen ja huonolla tuntumalla sen selässä istuminen ei ole kadehdittavaa. Pyysin Golffista vaatimaan Romeolta enemmän ravia jotta takaosa tulisi paremmin työskentelyyn mukaan. Ravin sujuessa otimme laukkaa molempiin suuntiin. Tässäkin painotin ravin tapaan hyvää tuntumaa, tasapainoa ja tahtia. Ravin perustyöskentely oli tehty niin hyvin, ettei askellajin vaihto enää tuottanut ongelmia ja lopulta jätin Golffiksen ja Romeon kentälle vielä ravailemaan ja kävelemään. kouluvalmennus, valmentaja JaanaK. Alkulämmittelyn aloitimme ihan vain aluksi käynnissä uralla. Käskin ratsastaa niin syvät kulmat kuin mahdollista ja hyvinhän Romeo taipuikin suhteellisen kookkaaksi hevoseksi tosin hieman kärsimätön ori oli, eikä meinannut kävellä rauhassa, vaan yritti kaahailla. Hyvin Romeo sinulla käsissä pysyi, vaikka välillä hyppikin vaikka mihin suuntaan. Ravissakin Romeo oli rauhaton, jolloin päätin, että annetaan orin purkaa energiaansa hetki rauhassa. Tulit alas selästä ja napsautin liinan suitsiin kiinni. Sait itse juoksuttaa oristasi suurimmat energiat pois ja lopetimme vasta, kun Romeo ravasi nätisti ja rauhassa. Alkulämmittelyt tulikin hoidettua juoksuttamalla, joten pääsimme suoraan tehtävien kimppuun. Menitte ensin vasempaan kierrokseen, joten käskin tehdä kokorata leikkaa lisätyssä ravissa M-E. Romeo venytti hienosti askeltaan ja ravi näytti erittäin hyvältä. Takaisin uralle päästyänne kokosit ravin, kuten piti ja B-kirjaimesta R:ään teitte avotaivutusta vasemmalle, joka onnistui myös todella hyvin. Tähän mennessä en oikeastaan ollut mitään erikoisempaa huomautettavaa löytänyt, paitsi muista, että nyrkit pystyyn, eli peukalo ylimmäiseksi. R:stä teitte voltin, jonka halkaisija oli 8 metriä. Romeo puski hieman ulospäin, jonka kuitenkin sait korjattua ulkopohkeella. Uralle päästyänne teitte sulkutaivutuksen vasemmalle G-kirjaimeen asti. Päätin, että harjoittelisimme nyt ihan urakalla taivutuksia, täyskäännöksiä sekä ympyröitä, koska huomasin, että melkein jokaisessa Romeo puskee ulospäin. H:sta teitte kokorata leikkaa taas lisätyssä ravissa. Kevennyksen vaihtoa en edes ehtinyt huomata, kun olit sen jo tehnyt. G:n ja M-kirjaimen välillä teidän tuli tehdä täyskäännös takaosalla vasemmalle. Romeo testasi hieman, että onko pakko jos ei halua, mutta painostit oria tarpeeksi, jolloin se tekikin tehtävän melko sukkelaan. Saitte kävellä pari metriä eteenpäin, ennen kuin tehtiin taas täyskäännös, tällä kertaa takaosalla oikealle. Näiden jälkeen teidän tuli tehdä pääty-ympyrät molemmissa päissä ja vähintään 2 volttia pitkällä sivulla. Edelleen Romeo puski hieman ulospäin, mutta nyt en edes ehtinyt muistuttaa, kun korjasit itse ulkopohkeella. Näiden harjoitusten jälkeen saitte jäähdytellä ihan rauhassa. kouluvalmennus, valmentaja -Golffis. Pitkästä aikaa eräs vanha ystäväni tuli kylään ja hän halusi ehdottomasti että pidän hänelle valmennuksen Romeolla, no mikäs siinä, minulla oli vapaata aikaa ja Romeo kaipasi liikuntaa, mukava se on toisinaan seurata hevosensa liikkumista maastakin käsin. Romeo vaikutti varsin pirteältä tänään, liekö syynä maneesin vieressä tarhailleet tammat vai mukavan syksyinen viileä ilma. Johanna ratsasti Romeota kuitenkin hyvin alusta alkaen polkemaan kunnolla alleen ja saikin oriin kuuntelemaan apuja varsin herkästi, ori kulkikin mukavan irtonaisesti eikä minun tarvinnut huomauttaa kertaakaan liian laiskasta liikkeestä. Johannan istunta oli varsin mainio ja huomasi selvästi että Romeokin nautti olla vieraan mutta taitavan ratsastajan kanssa töissä. Päätin heti alkujaan rääkätä Johannaa väistöillä, sillä ne ovat Romeon heikko kohta, kuitenkin ensin kävimme kaikki askellajit molempiin suuntiin lävitse että Romeo on varmasti tarpeeksi herkkänä ja vertynyt. Käyntiväistöt sujuivat ihan kohtuullisesti mutta huomasin heti että Romeo yritti edetä liiankin reippaalla tarmolla, loppujen lopuksi ori meni enemmän eteen kuin sivuille, huomautin Johannaa asiasta ja käskin hänen muistaa vaatia oriolta myös tarpeeksi hidasta tempoa vaikka ori kuinka kokeilisi ratsastajansa kärsivällisyyttä. Ravissa Johanna uskalsi jo vaatia tarpeeksi, ja ori liikkui varsin kauniisti sivulle päin. Jouduin vain huomauttamaan Johannaa ettei kallistuisi itse liikaa sivulle vaan istuisi keskellä satulaa. Harjoittelimme lopuksi oriin kanssa vielä hallitun laukan nostoa heti väistön jälkeen kumpaankin suuntaan muutaman kerran. Senhän tottakai minun Romeoni kokeneena koulukonkarina hallitsi vallan mainiosti, ilo silmälle tämä poika on se täytyy myöntää. kouluvalmennus, valmentaja Mari H. Saavuin tallille hyvissä ajoin ja menin kentän laidalle odottelemaan Golffista ja Romeota. Kohta ratsukko jo saapuikin. Orissa oli selvästi virtaa, se nimittäin tepasteli ja korskui. Menin pitämään orista kiinni sillä aikaa kun Golffis ponnisti nopeasti selkään. Heti kun päästin irti, ori lähti ravaamaan ympäri kenttää. Päätimmekin siis jättää kävelyn myöhemmäksi, kun Romeo ei selvästikään ollut kävely tuulella. Alkuverryttelyssä ratsukko teki kiemurauraa, voltteja ja tempon muutoksia. Romeo oli alkuun hiukan haluton kuuntelemaan apuja, ja painoi vain ohjaa vasten. Ratsastaja sai tehdä paljon puolipidätteitä sekä käskeä takajalkoja paremmin alle ennen kuin Romeo kohensi olemustaan. Kun orin asento hiukan kohentui, ja se alkoi kuunnella paremmin apuja, meno muuttui heti paljon rennommaksi. Alkuverryttelyyn otettiin vielä pikkupätkä laukkaa, joka kyllä ryöstäytyi vähän hallinnasta. Romeo oli aivan innoissaan, joten sen annettiin laukata muutama kierros. Ja ori kyllä laukkasi! Kolmen tai neljän kierroksen jälkeen ratsastaja aloitti pikkuhiljaa hiljentämisen. Romeo oli saanut purkaa hiukan energiaa, joten se hiljensi kuuliaisesti ensin raviin ja sitten käyntiin. Pienen hengähdystauon jälkeen otettiin seuraavat tehtävät. Ensin pitkälle sivulle avotaivutusta, päätyyn pääty-ympyrä jossa otettiin koottua laukkaa, seuraavalle sivulle sulkutaivutusta ja viimeinen lyhyt sivu käyntiä. Avot ja sulut mentiin ensin käynnissä ja sitten ravissa. Avotaivutus sujui heti oikein hienosti, eikä siinä tullut ongelmia ravissakaan. Laukkaympyrällä oli pieni vauhdinsäätö ongelma, mutta se saatiin korjattua puolipidätteillä sekä parilla vähän napakammalla pidätteellä. Romeon laukka parani koko ajan, ja loppua kohden se oli jo todella pyöreää, ja ori kulki hienosti muodossa. Sulkutaivutuskin onnistui hyvin, ja asetus varsinkin oli oikein onnistunut. Loppuun otimme vielä muutamia laukanvaihtoja suoralla. Ensin Romeolla oli taas liian kova vauhti, mutta se kuunteli jo apujasi nopeasti ja tahti rauhoittui. Vaihdot joka neljännellä askeleella sujuivat hienosti, ja ne olivat puhtaat ja energiset. Onnistuneiden vaihtojen jälkeen lopettelimme valmennuksen. kouluvalmennus, valmentaja KarvaHaamu Saavuin tallille parhaiksi näkemään Golffiksen ja Romeon alkuverryttelyjä. Parivaljakko oli parhaillaan suorittamassa taivutuksia erittäin keskittyneen näköisenä. Golffis ratsasti aidalle juttelemaan hetkeksi ja kertoi hiukan minulle Romeosta ja sen tavasta liikkua. Laitoinkin ratsukon tekemään erillaisia siirtymisiä, käynnistä sekä pysähdyksestä raviin ja siitä suoraan pysähdykseen. Romeon liikkeistä ei ainakaan lennokkuutta sekä intoa puutu, mutta sitä intoa työskentelyyn taisi olla liikaakin ja ori oli alkanut ennakoimaan taivutuksia. Siispä hevonen päätti ruveta tekemään sulkutaivutusta ravista jolloin ratsastaja joutui suoristamaan sen useaan otteeseen. Menikin hetki ennenkuin ori hyväksyi uuden tehtävän ja pian siirtymiset onnistuivat muitta mutkitta. Hetkenpäästä annoinkin teille uuden tehtävän, reipasta ravin kokoamista lyhyille sivuille ja näyttävää lisäystä pitkille. Ori lähti hiukan liian innokkaasti raviin saaden ratsastajan horjahtamaan, joetn pyysin teitä tekemään siirtymisen uudelleen ja rauhallisemmin. Kun pääsitte vauhtiin Romeo ei olisikaan halunnut hiljentää tahtia yhtään vaan kaahotti melkoista vauhtia. Eikun hevonen tiukalle voltille ja vauhtia rajoittamaan, hevonen painoi vahvasti ulkopohkeelle pää toisessa kyljessä. Muistuttelin ratsastajaa ulkoapujen tärkeydestä ja pian Romeo alkoikin asettua jo. Romeolle lisäykset eivät tuottaneet ongelmia, tahti pysyi mukavan reippaana mutta välillä meinasi kiihtyä liiaksi. Askellus kyllä venyi upean lennokkaaksi ja ratsastajallakin oli homma hanskassa. Kun taas askelta alettiin kokoamaan meinasi ratsu kokoajan tiputtaa käynnillä, hiukan se taisi kuumuakkin eikä se millään enää malttanut keskittyä apuihisi. Kuitenkin saitte tehtyä pari hyvääkin kokoamista. Hetkeksi otettiin väliaika huilausta kun näytti ratsastajallakin olevan hiki aivan pinnassa. Oli aika siirtyä laukkatehtäviin, nimittäin laukanvaihtoihin suurella kahdeksikolla. Tästäkös ori vasta innostuikin. Aikaisemmin Romeo oli alkanut hakeutua hyvään muotoon ja polkea takajaloillaan kunnolla alleen, mutta tästä ei ollut enää tietoakaan kun herra pääsi vauhdin hurmaan. Sen pää ponnahti pystyyn ja askellus muuttui lyhyeksi, mutta nopeaksi kumman tököttäväksi laukaksi. Pyysin teitä ottamaan yhden kierroksen laukkaa kunnon vauhdissa että saataisiin orilta edes hiukan energiaa pois. Pian ori vaikuttikin valmiilta työskentelyyn ja aloititte laukanvaihtojen suorituksen. Romeo ei olisi millään meinannut vaihtaa laukkaa toiseen, veikkasin sen johtuvan ratsastajan huonosta valmistelusta. Annoin sinulle pari vinkkiä, parilla puolipidätteellä ja selkeällä pohkeensiirrolla Romeo vaihtoi laukkaa kuin vanha tekijä. Loppuun otettiin vielä hiukan sulku- ja avotaivutuksia, näin helpot asiathan orilta onnistuivat helposti. Romeo on varsin upea kouluratsu ja teillä yhteistyö pelitti hienosti! |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||