|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
![]() © WinterSpring Farm LuonneDuren Coralyn on ensimmäinen ostamani friisiläistamma ja luonteeltaan se onkin itse kiltteys, toisinaan tosin löytyy niitä "huonojakin" päiviä joilloin neiti on varsin tammamainen ja herkkä mutta pääasiassa Cora on yksi tallimme luottohevosista.Kun kävin Durenin tallilla katsastamassa Romeolle mahdollista morsiota, en aluksi ollut kiinnostunut Corasta juurikaan kunnes näin sen liikkuvan kentällä, huomasin heti että sillä on lahjoja kouluratsuksi enemmän kuin mitä sen nyt annettiin toteuttaa. Loppujen lopuksi kuitenkin tamman kaunis profiili ja iloinen pilke silmäkulmassa olivat ne seikat jotka sinetöivät kaupan lopullisesti ja niinpä Coran matka kohti Hipsutusta alkoi. Hoitaessa Cora käyttäytyy kuin varsinainen enkeli, se nauttii kaikesta mahdollisesta hoitamisesta ja huomiosta jota vain sille osoitetaan. Se on jo varsana totutettu kaikenlaiseen käsittelyyn, niinpä se ottaa hyvin rennon rauhassa kaikki mahdolliset käsittelyt joita tehdään maastakäsin. Kaviot neiti nostaa hyvin nätisti ja pitääkin niitä ilmassa tarvittavan ajan, pään harjaaminenkaan ei tuota koskaan ongelmia sillä Cora oikein laskee päänsä alas nauttiakseen harjan kosketuksesta. Cora on tehnyt myös joitakin stuntteja elokuvissa, se nimittäin osaa nousta takajaloilleen vihellyksestä ja kumartaminenkin on sen bravuuri, neiti on todella vaikuttava näky noustessaan takajaloilleen harjan hulmutessa tuulessa. Tammalla on siis erittäin hyvät käytöstavat ja se tekee aina kaikkensa miellyttääkseen omistajaansa. Hännän ja harjan letittäminenkään ei ole koskaan tuottanut Coran kanssa vaikeuksia, kunhan on vain heinää nenän alla niin neiti seisoo nätisti paikoillaan. Ratsastaessa Cora on positiivisen energinen ratsu. Cora on erittäin eteenpäin pyrkivä ja muutenkin kevyt ratsastettava, se onkin siis kouluratsu henkeen ja vereen, liikkeet ovat varsin suuret mutta erittäin ilmavat joten harjoitusravissakin on erittäin helppo istua. Cora keskittyy hyvin tarkkaan ratsastajan antamiin ohjeisiin, pienikin painon muutos auttaa siirtämään tammaa tai säätämään tempoa. Kilpailutilanteissakin Cora on varsin ihanteellinen, se ei jännitä vaan on koko ajan varsin rentona, ihan sama vaikka ratsastaja olisi aivan paniikissa siellä selässä, toisinaan tuntuukin että Cora hoitaa kouluradat lävitse ihan ilman että ratsastajan täytyy ohjeistaa mihinkään suuntaan. Kilpailupaikoillakin Cora on varsin pommin varma tapaus, se ei säädä eikä kohella, eikä säiky vaikka ympärillä tapahtuisi mitä. Varsinaisestihan Cora on kouluhevonen henkeen ja vereen mutta kyllä siltä onnistuvat myös pienet esteetkin silloin tällöin treenin piristämiseksi. Coralla tuntuu olevan liikaa tekemistä aina esteradoilla eikä se pysty keskittymään kunnolla, silloin ainakin isoimmilla radoilla puomit lentelevät tamman häseltäessä. Kärryjäkin tamma osaa vetää näytösluonteisesti, ja toisinaan myös markkinoilla se on valjakkohevosena. Valjakkoajoa on ihan turha koittaa kilpailuissa, tamman keskittyminen ei riitä kuitenkaan niin paljoa että se pystyisi etenemään kovaa vauhtia jonkinlaista maastorataa pitkin, kouluosiossa se saattaisi pärjätäkin ihan kohtuullisesti. Sukutaulu
SukuselvitysCoran isä Conrad v.d. Swan tutuille vain Konsta, on komea, 166cm korkea musta friisiläisori. Se on syntynyt 22.07.2010 Black Swan-nimisellä tallilla. Luonteeltaan ori on hoitaessa aivan valloittava persoona: se on mielettömän kiltti ori, jolla on posiitivinen asenne aivan kaikkeen. Se on painottunut kouluratsastukseen ja valjakkoajoon mutta kummassakaan se ei ole kertaakaan kilpaillut. Jälkeläisiä sillä on minun tietojeni mukaan vain yksi kappale.Konstan isä (ii.) Dear Watson eli Wellu, on 162cm korkea, musta friisiläisori. Se syntyi Päivi E:n omistuksessa olevasta tammasta ja muutti hyvin pian täytettyään ½-vuotta Black Swan-nimiselle tallille. Luonteeltaan Wellu on erittäin älykäs ja taitava hevonen, joka soveltuisi ilman muuta Sherlockin kaveriksi ratkomaan pulmia. Orin pääpainotus oli kouluratsastus mutta se ei kilpaillut kuin kerran, sen lisäksi se osallistui kerran myös kouluvalmennukseen. Konstan emä (ie.) Lady De Autumn Z4 eli Nalle, on "vain" 157cm korkea musta friisiläistamma. Se syntyi Zardassa mutta on asunut koko ikänsä Black Swan-tallilla. Luonteeltaan se on yleisesti todella kunnianhimoinen tamma. Ratsastaessa Nalle on monen kouluratsastajan unelmaratsu. Se on kilpaillut hyvinkin menestyksekkäästi jopa GP-tason luokissa, siitä olisi haluttu ostaa vaikka kuinka monta varsaa, mutta onneksi omistaja oli fiksu ja antoi tamman varsoa vain kahdesti. * Coran emä Duren Olankja eli tutusti vain pelkkä Olga, on 161cm korkea musta friisiläistamma. Se syntyi 03.04.2010, virtuaalitalli Durenissa. Luonteeltaan tamma on todella hankala käsiteltäessä, mutta ratsastaessa se on todella miellyttämisenhaluinen. Kilpaillut tämä tamma ei valitettavasti ole, sillä sen hermot eivät kestä, se hermostuu kilpailupaikoilla niin pahoin että koskaan ei tiedä mitä tamma seuraavaksi saa päähänsä. Olgan isä (ei.) Duren Calvino eli tutuille pelkästään Calle, on musta, 167cm korkea friisiläisori. Se on syntynyt ja asunut koko ikänsä virtuaalitalli Durenissa. Ori painottuu kouluratsastukseen ja onkin menestynyt sen parissa todella hyvin, niin villeissä kuin jaoksen alaisissakin kisoissa. Calle on luonteeltaan hyvin lapsekas pieni friisiläinen, oikea hulivili. Ratsastaessa ori muuttuu täysin, ratsastaessa Calle on nimittäin erittäin herkkä ja reipas. Olgan emä (ee.) Duren Oanna eli Olivia on 158cm korkea, musta friisiläistamma. Se on syntynyt ja asunut koko ikänsä virtuaalitalli Durenissa. Se painottui kyllä kouluratsastukseen, mutta jostakin syystä sitä ei kisakentillä koskaan nähty. Tamman lupaava siitosurakin tyssäsi vain yhteen varsaan. Epäilen tämän johtuneen suurimmaksi osaksi tamman luonteesta, luonteeltaan se oli nimittäin melkoisen arka ja hermostui hyvin helposti pienistäkin asioista. Jälkeläisett. Duren Ravella (s. 28.09.2010, i. Duren Raulus)o. Durian fan Hip (s. 30.06.2011, i. Duren Rodion) o. Duracell fan Hip (s. 06.11.2011, i. Duren Rodion) o/t. NIMI (s. 00.00.0000, e/i. NIMI) o/t. NIMI (s. 00.00.0000, e/i. NIMI) o/t. NIMI (s. 00.00.0000, e/i. NIMI) Kisakalenteri, sijoituksia 103 kpl.13.03.2011, NJ, Kvintetti, Friisiläistammat, LKV3 KuMa, JS23.03.2011, NJ, Salpicar, Friisiläistammat, 10/12 JS *** 15.09.2011, KRJ, KRJ Cup, Intermediate I, 5/109 12.03.2011, KRJ, Duren, Intermediate I, 02/24 13.03.2011, KRJ, Duren, Intermediate I, 02/24 15.03.2011, KRJ, Windsor, Intermediate I, 04/30 15.03.2011, KRJ, Mallaidh Gård, Intermediate I, 03/40 16.03.2011, KRJ, Cheval Delamer, Intermediate I, 1/60 18.03.2011, KRJ, Windsor, Intermediate I, 01/30 18.03.2011, KRJ, Mallaidh Gård, Intermediate I, 02/40 19.03.2011, KRJ, KK Bailador, Intermediate I, 3/100 22.03.2011, KRJ, KK Bailador, Intermediate I, 7/100 23.03.2011, KRJ, Salpicar, Intermediate I, 5/30 30.03.2011, KRJ, NÖR, Intermediate I, 1/50 31.03.2011, KRJ, Lilygreen, Intermediate I, 3/34 02.04.2011, KRJ, Lilygreen, Intermediate I, 5/31 03.04.2011, KRJ, Londely Rider, Intermediaire I, 07/50 16.04.2011, KRJ, Sanbrook, Intermediate I, 1/50 17.04.2011, KRJ, Sanbrook, Intermediate I, 7/50 29.08.2011, KRJ, Sanbrook, Intermediate I, 5/59 08.09.2011, KRJ, Duren, Intermediate I, 2/23 09.09.2011, KRJ, Suokukan ratsastuskoulu, Intermediate I, 3/35 04.10.2011, KRJ, Tempranillo Ranch, Intermediate I, 2/4 09.10.2011, KRJ, Hipsutus, Intermediaire I, 2/30 12.10.2011, KRJ, Hipsutus, Intermediaire I, 4/30 13.10.2011, KRJ, Hipsutus, Intermediaire I, 1/30 15.03.2011, KRJ, Derbyn suomenhevoset, Vaativa B, 03/50 16.03.2011, KRJ, Derbyn suomenhevoset, Vaativa B, 06/50 16.03.2011, KRJ, Mallaidh Gård, Vaativa B, 04/40 17.03.2011, KRJ, Mitar Warmbloods, Vaativa A, 01/50 17.03.2011, KRJ, Mitar Warmbloods, Vaativa A, 05/50 17.03.2011, KRJ, Cheval Delamer, Vaativa A, 7/60 18.03.2011, KRJ, Derbyn suomenhevoset, Helppo A, 5/50 19.03.2011, KRJ, Seneca, Vaativa A, 07/50 19.03.2011, KRJ, Mitar Warmbloods, Vaativa A, 02/50 19.03.2011, KRJ, Mallaidh Gård, Vaativa B, 01/40 20.03.2011, KRJ, Mitar Warmbloods, Vaativa A, 04/50 20.03.2011, KRJ, Cecam Shetlands, Helppo B, 3/40 20.03.2011, KRJ, Misteli, Vaativa A, 03/50 20.03.2011, KRJ, Seneca, Vaativa B, 03/50 21.03.2011, KRJ, Koston Suomenhevoset, Vaativa B, 01/40 21.03.2011, KRJ, Härdelli, Helppo A, 01/50 22.03.2011, KRJ, Misteli, Vaativa A, 01/50 22.03.2011, KRJ, Koston Suomenhevoset, Vaativa A, 06/40 22.03.2011, KRJ, Seneca, Vaativa B, 04/50 22.03.2011, KRJ, hiprakka, Vaativa A, 3/40 23.03.2011, KRJ, Misteli, Vaativa A, 07/50 24.03.2011, KRJ, Rowland Trakehners, Vaativa A, 05/30 24.03.2011, KRJ, Cecam Shetlands, Helppo C, 3/40 25.03.2011, KRJ, Hiprakka, Vaativa A, 4/40 26.03.2011, KRJ, Rowland Trakehners, Vaativa A, 05/30 31.03.2011, KRJ, virtuaalitalli Dei, Helppo A, 3/50 02.04.2011, KRJ, Fiktio, Helppo A, 05/50 03.04.2011, KRJ, Hiprakka, Vaativa A, 5/40 04.04.2011, KRJ, Hiprakka, Helppo A, 1/40 05.04.2011, KRJ, Hiprakka, Vaativa A, 3/40 10.04.2011, KRJ, Fiktio, Helppo A, 1/50 16.04.2011, KRJ, Katvusto, Helppo A, 5/30 18.04.2011, KRJ, Derbyn suomalaiset, Helppo A, 2/40 20.04.2011, KRJ, Katvusto, Vaativa B, 3/40 22.04.2011, KRJ, Derbyn suomalaiset, Vaativa B, 4/40 22.04.2011, KRJ, Katvusto, Vaativa B, 4/40 24.04.2011, KRJ, Katvusto, Vaativa B, 3/40 29.08.2011, KRJ, Satulinna, Vaativa A, 6/80 06.09.2011, KRJ, Duren, Vaativa A, 1/26 12.09.2011, KRJ, Mörkövaara, Vaativa B, 4/40 12.09.2011, KRJ, Cecam Shetlands, Helppo C, 5/40 12.09.2011, KRJ, Cecam Shetlands, Helppo B, 6/40 14.09.2011, KRJ, Cecam Shetlands, Helppo C, 1/40 17.09.2011, KRJ, Viehättävä, Vaativa B, 5/50 18.09.2011, KRJ, LAC, Vaativa B, 6/40 20.09.2011, KRJ, LAC, Vaativa B, 1/40 20.09.2011, KRJ, Talli Kirmaus, Vaativa A, 5/40 21.09.2011, KRJ, Talli Kirmaus, Vaativa B, 4/40 21.10.2011, KRJ, Fiktio, Vaativa B, 2/50 21.09.2011, KRJ, Koston Suomenhevoset, Helppo A, 2/50 21.09.2011, KRJ, Mörkövaara, Vaativa B, 3/40 23.09.2011, KRJ, SLC Ponies, Vaativa A, 3/26 24.09.2011, KRJ, SLC Ponies, Helppo A, 3/33 25.09.2011, KRJ, Satulinna, Vaativa A, 3/50 28.09.2011, KRJ, Satulinna, Vaativa A, 2/50 04.10.2011, KRJ, Fiktio, Vaativa B, 6/50 05.10.2011, KRJ, Mimmun Kisakeskus, Helppo A, 6/47 05.10.2011, KRJ, Mimmun Kisakeskus, Vaativa A, 5/32 06.10.2011, KRJ, Mimmun Kisakeskus, Vaativa B, 2/30 08.10.2011, KRJ, Riiviöt, Helppo B, 1/100 09.10.2011, KRJ, Hipsutus, Vaativa A, 1/30 09.10.2011, KRJ, Kärmeniemi, Helppo A, 2/30 11.10.2011, KRJ, Kärmeniemi, Vaativa A, 2/30 13.10.2011, KRJ, Hipsutus, Vaativa A, 2/30 15.10.2011, KRJ, Shyalia Farm, Vaativa B, 5/30 15.10.2011, KRJ, Shyalia Farm, Vaativa A, 5/30 16.10.2011, KRJ, Shyalia Farm, Vaativa B, 1/30 16.10.2011, KRJ, Shyalia Farm, Vaativa A, 5/30 16.10.2011, KRJ, Stecker, Vaativa B, 4/50 22.10.2011, KRJ, Fiktio, Vaativa B, 3/50 24.10.2011, KRJ, Infinity, Vaativa B, 3/30 24.10.2011, KRJ, Infinity, Vaativa A, 4/30 24.10.2011, KRJ, Hipsutus, Vaativa B, 2/30 25.10.2011, KRJ, Hipsutus, Vaativa A, 3/30 25.10.2011, KRJ, Fiktio, Helppo A, 6/50 26.10.2011, KRJ, Hipsutus, Vaativa B, 2/30 27.10.2011, KRJ, Fiktio, Helppo A, 4/50 31.10.2011, KRJ, Fiktio, Vaativa B, 3/50 Valmennukset |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||