Etusivu Esittely Hevoset Toiminta Muuta

Tervetuloa!

Pientalli Hipsutus on vuoden 2011 tammikuussa alulle laitettu, aluksi talli oli nimensä mukaisesti pieni talli omistajan omille harrastuskavereille tarkoitettu majoituspaikka mutta nyt Hipsutuksesta on kasvannut suuri kilpa- ja jalostushevosen majoituspaikka, kuitenkin puitteista tinkimättä, tallilta löytyy nimittäin edelleen talvisin lämmitetty maneesi jota vuokraamme myös muiden ratsastajien käyttöön, sekä kilometritolkulla ihania maastoreittejä. Hipsutus sijaitsee keskellä kauneinta suomea, eli suurien peltojen ja metsien ympäröimänä Satakunnassa. Tallille pääsee kulkemaan todella helposti, linja-auto pysäkki löytyy vajaan 200m kävelymatkan päästä ja linja-autoja kulkee ohitse useasti päivästä, eli hevostenhoitajilla on mahdollisuus käydä usein vaikkei omaa autoa omistaisikaan.

Hipsutuksen on tarkoitus kuitenkin järjestää mahdollisimman paljon ja monipuolisesti toimintaa vaikka onkin pääsääntöisesti vain omien hevosteni koti, kilpailuja, valmennuksia ja kasvatustoimintaa tulee varmasti tallistamme löytymään. Suurinosa kilpailuista on avoinna kaikille, toisinaan saattaa tosin olla vain sen seuran jäsenille tarkoitettuja kilpailuja johon itse kuulun. Kasvatustoiminta on tietysti kaikille avointa, jokaisella on mahdollisuus tehdä ostotarjouksia varsoista, kuitenkin pysyn silti hyvin tarkkana siitä minne kasvattini lähtevät.

Päästän sinut nyt tutustumaan Hipsutukseen rauhassa, haluan kuitenkin vielä muistuttaa että kyseessä on virtuaalitalli eikä mitkään tallin tapahtumat ole muuta kuin mielikuvituksen tuotetta.



Mikäli pidit tallista, niin muistathan antaa positiivisen äänen VRL:n tallilistalla?
Viimeisin päivitys: 11.05.2012: Hevosille lisätty kisoja ja nyt ruvetaan vähitellen vaihtamaan ulkoasua sivuille :)
Olemme yhteistyössä Mêl Serenin kanssa.
Olemme NÖRin jäsentalli.

Käymisen arvoisia talleja

Duren, Rajahovi, Kärmeniemi, Mallaidh Gård, Karsikko, Windpaddock, ?

Kuvat © Ei halua nimeään mainittavan / Design © MariaR
Tämä on virtuaalitalli